Tänne vain tärkeimmät. Turhempia voi lukea blogista.
13.12. ALO1!!
Ekassa tokokokeessa Pieksämäellä, tuomarina Ralf Björklund. Humppa oli ihana, sai 164p ja I-tuloksen, vaikka liikkeestä seisomisen nollasi menemällä maahan. Tarkemmat pisteet lisätty toko-koetuloksiin ja blogissa selittelyt.
Nyt jäädään ansaitulle tokotauolle, alkuvuodesta sitten avoimen liikkeiden kimppuun...
22.11. Jyväskylä KV
Tuomarina Paavo Mattila, Humpalle NUO-EH1 mukavalla arvostelulla. Oli kiva (ja sopivan lyhyt) näyttelypäivä, tavattiin paljon tuttuja, joiden joukossa myös Humpan isukki Logan. Arvostelu lisätty tuloksiin.
18.11. Tauti nujerrettu
Tänään tuli mieluinen puhelinsoitto Otsosta. Kävimme siellä eilen, Humpan virtsarakkoa tutkittiin ultralla ja röntgenillä sekä otettiin virtsanäyte suoraan rakosta. Näytteestä oli tarkoitus tehdä herkkyysmääritys ja selvittää sen perusteella siihen toimiva antibiootti, mutta näytteestäpä ei enää löytynytkään mitään ylimääräistä.
Nyt siis terve - kunnes toisin todistetaan :).
Tätä myöten myös talven suunnitelmat varmistuivat; lauantaina Jyväskylän KV, joulukuussa ensimmäinen tokokoe Pieksämäellä ja tammikuussa Kajaanin KV.
26.10. Möllitoko
Keski-Suomen Belgien möllitokossa. Tuomari Miia Kiviaho ja saaliina 146p, II-tulos ja sija 3/5. Paikkamakuu nollille, muuten meidän tasoon nähden ihan ok. Osa-alueiden pisteet tarkemmin toko-tuloksissa ja selitykset blogissa.
1.10. Murkkupojan lääkärireissu
Humppa kävi tänään lääkärissä, perjantaina otettiin virtsanäyte ja pöpöjä löytyi. Lääkkeeksi antibioottikuuri sekä hormonipistos (Delmadinoni) eturauhasen hyvänlaatuiseen liikakasvuun. Eturauhasessa ei tuntunut laajentumaa, eikä Humppa ole sitä oikeastaan oireillut, mutta pistos annettiin, että tulehdus saataisiin kunnolla paranemaan.
Muuten täällä ei mitään ihmeitä ole tapahtunut, treenit jatkuvat samaan vanhaan malliinsa. Muutama näyttelyreissu on talvelle suunnitelmissa, vielä kun helmikuuhun saakka päästään nuorten luokkaan.
9.9. Päivitystä
Sivuille lisätty kuvia Kemijärveltä sekä kokonainen kuvasivu!
13.8. Sivujen kanssa tuskailua
Weebly teki jotain tosi outoa ja hävitti ykskaks meidän linkkisivun kokonaan. Linkit palautettu paikoilleen ja samalla tulossivua muokattu. Mitähän seuraavaksi häviää...
Ryhmänäyttely Nokia 9.8. ja KR Saarijärvi 10.8.
Viikonloppu näyttelyissä. Molemmilta päiviltä PU4 ja va- SERT, Nokialla tuomarina Elena Ruskovaara ja Saarijärvellä Sheila Polk (USA). Arvostelut lisätty Tulokset -sivulle.
29.7.2008 Päivityksiä ja kesää...
Pitkästä aikaa sivuja päivitetty. Harrastus- ja pulinasivujen tekstejä saatettu ajantasalle ja muutama kuva vaihdettu.
Humpan kanssa on vietetty kesää vaihteeksi kotona, treenaillen ja helteistä nauttien. Arkea rytmittävät töiden lisäksi toko- pk- ja agilitytreenit, joten paljoa ei peukaloita tarvitse pyöritellä.
Loppukesälle on suunnitteilla muutama näyttely, ja kovasti mietitään miten se tokourakin saataisiin joskus käyntiin...
27.6.2008 Epäonnea ja lomakuulumisia
Juhannuksen uintiriemut kostautuivat, torstaina löytyi Humpalta pyrstöstä märkivä hot spot. Ell laittoi puhelinreseptin apteekkiin ja antibiootti ja kortisoni 15pv kuurina. Näin siis jää meiltä erkkari väliin, harmittaa kyllä mutta tuudittaudun ajatukseen, että tuskin olisimme sitä voittaneet ;). Syksylle täytyy suunnitella muutama näyttelykäynti ja uimaharrastus jättää loppukesästä vähemmälle.
Kesälomaa ollaan vietetty Paloperällä, Kivijärvellä ja Kokkolassa. Pari viikkoa olisi vielä lomaa jäljellä... Jarmo arveli, että kun minä palaan töihin, Humppa nukkuu seuraavat pari kuukautta. Sen verran on pikkujätkää taas riepotettu...
7.6.2008 KR Pieksämäki
Tuomarina Marja Talvitie. Humpalle EH ja luokkavoitto mukavan arvostelun kera. Humppa päätti olla näyttämättä takaliikkeitään tuomarille tänään lainkaan :). Muutenkin käytös kehässä aivan kamalaa. Humppa osallistui myös kasvattajaluokkaan, kennel Pikkupaimenen ROP-kasvattaja kunniapalkinnolla. Onnea Sari, taas! Arvostelu lisätty tuloksiin.
1.6.2008 K-S Kennelkerhon möllitoko
Humppa kävi tokoilemassa. Tulos (142,5p, II-palkinto) lisätty tulos-sivulle ja selitystä tulee blogiin.
24.5.2008 Kangasniemen ryhmänäyttely
Tuomarina Jaana Hartus. Esitin Humpan eka kertaa itse, ja tuloksena upeasti JUN-ERI JUK1 PU2 SERT. Esiintyminen ei ollut mitään ihan mallikelpoista mutta nyt on helppo hymyillä! Arvostelu tulokset-sivulla, lisäilen kuvan mukaan kunhan jaksan sen räpsäistä.
14.5.2008 Keski-Suomen belgit ry:n Match show
Kipaistiin Humpan kanssa mätsärissä. Tuloksena punainen nauha, ja kehästä lennettiin vasta 10 parhaan joukosta ulos. Mutta mikä kivointa, Humppa esiintyi kivasti!!
19.4.2008 Jyväskylä KV
Tuomarina Johan Juslin. Tiukka linja ja Humpalle JUN-H. Arvostelu tarkemmin tulossivulla.
13.4.2008
Pyörähdettiin SiSuDogit ry:n match showssa. Tuloksena sininen nauha, eikä sijoituttu isossa kehässä. Tarkempaa selostusta blogissa.
26.3.2008 Lonkka- ja kyynärtulokset
Malttamattomana soitin tulokset Kennelliitosta. Iloisena yllätyksenä lonkat A-A ja kyynärät 0-0!!
15.3.2008 Silmätarkastus
Humppa kävi eilen silmätarkastuksessa Palokassa, eläinlääkäri Tuomas Kärkkäisen tutkittavana. Terveet on!
5.3.2008 Röntgenkuvat
Humppa kävi tänään röntgenissä Keski-Suomen Eläinklinikalla. Kuvattiin selkä, kyynärät ja lonkat. Perjantaina käydään näyttämässä kuvat Sarille, joka myös tunnustelee polvet, ja sen jälkeen kuvat lähtevät Kennelliittoon. Myös silmätutkimukseen varattiin aika mutta päästään sinne vasta keväämmällä.
Humppa myös mittailtu tänään, reilu 13kk iässä pojalla on painoa 16,6kg ja korkeutta n. 51cm.
4.2.2008 Taitavat tassut -peruskurssin loppukoe
Nyt on Taitavien tassujen peruskurssi hyväksytysti suoritettu. Kävimme tänään vihdoin tekemässä loppukokeen, itse kurssihan loppui jo muutama viikko sitten. Humppa suoriutui yllättävänkin hienosti, kaikki muut liikkeet arvosanalla erittäin hyvä, paitsi paikalla istuminen, josta tuli arvosana hyvä. Tulokset tarkemmin täällä ja kootut selittelyt blogissa.
2.2.2008 Humppa Humpula 1 v.!
Tänään juhlitaan yksivuotiasta Humppaa sekä pentuesisaruksia, Pikkupaimenen S- ja L- pentueita! Onnittelut kaikille.
Humppa on oikein reipas ja innokas yksivuotias, juuri sellainen koira jota toivoinkin. Ja tältä se yksivuotias sitten näyttää:
29.12.2007
Humpan eka eläinlääkärikäynti rokotusten jälkeen. Tai itse asiassa koira ei edes käynyt siellä, vaan pissanäyte, koska virtsatulehdusta epäiltiin. Pikanäyte näytti puhdasta. Maanantaina sain viljelyn tulokset, eikä näkynyt mitään.
Oireet johtuivat ilmeisesti hormonihuuruista, olisiko joku saman talon nartuista juoksussa. Eläköön murrosikä!

