Toko
Perustottelevaisuutta alettiin harjoitella heti, kun Humppa saapui kotiin. Paljon on opittu ja paljon on unohdettu... Humppa on nopea oppimaan, kunhan motivaatio on kohdallaan. Ennakointia Humppa ei tähän mennessä ole harrastanut, ja nykyään keskittyy tekemiseen hienosti. Humpalla oli 1 ikävuoden kieppeillä aikamoinen murrosikä, jolloin edistyttiin hyvin hitaasti. 1,5 vuoden iässä alkoi treenit taas luistaa.
Olen itsekin ohjaajana ihan aloittelija, eli virheitä on tullut tehtyä ja varmasti tehdään tulevaisuudessa lisää. Talvella 2007/08 suoritimme Taitavien tassujen perustottelevaisuuskurssin, ja keväällä 08 treenasimme Koirataito SM alo/avo -tokokurssilla. Silloin tällöin pyörähdämme myös Keski-Suomen Kennelkerhon tokokoulutuksissa.
Joulukuussa 2008 korkkasimme molemmat tokouramme Pieksämäellä komeasti ykköstuloksella, eli Humpalla on oikeus kisata avoimessa luokassa. Alokasluokkaa ollaan ekan kokeen jälkeen tahkottu ihan huolella, koulari oli tarkoitus hakea mutta sen sijaan haettiin koekokemusta useiden 2- ja 3- tulosten ja yhden keskeytetyn kokeen verran. Koetilanne ei oikein ole meillä hanskassa, liikkeet peräkkäin ilman palkkaa on vaan niin liikaa.
Aiomme startata avoimessa luokassa, kunhan uudet liikkeet ovat hanskassa. Koekokemuksia tarvitsemme molemmat paljon, joten tuskin selviämme tulevistakaan luokista kovin nopeasti!
(kuva: E. Lappeteläinen)
Pk-lajit
Kun Humppa tuli meille, tiesin, että bordercollien kanssa voi harrastaa pk-lajeja, mutta siinäpä tietoni näistä jutuista sitten olikin.
Eniten olemme treenanneet pk-hakua. Olemme kokeilleet monenlaisia tapoja, ja ihan alkeissa edelleen mennään, mutta Humppa tykkää hausta ja kun ohjaajakin on metsässä rämpivää sorttia niin meille oikea laji on löytynyt. Treenaamme tällä hetkellä varmuutta etsintään, ja rullailmaisu on työn alla. Haussa olisi tavoitteena päästä joskus kisaamaankin, mutta vielä on paljon tekemistä ennen sitä.
Myös jälkeä on sillon tällöin tallottu. Motivaatio ei vaan tahdo oikein riittää lähteä yksin metsään tallustamaan, odottamaan että jälki vanhenee jne. Ehkä joskus saamme kipinän tähänkin lajiin.
Myös viestiä Humppa on muutaman kerran juossut. Se juoksee hyvin huolimatta siitä, kuka on toisena ohjaajana, mutta tähän lajiin ei tällä hetkellä riitä aikaa eikä energiaa.
BH-kokeen Humppa suoritti hyväksytysti marraskuussa 2009.
(kuva: Katja Sulkala)
Agility
(kuva: E. Salokas)
Näyttelyt
Humppa on kaunis rotunsa edustaja, se on todettu useammankin tuomarin toimesta!! Olemme kiertäneet näyttelyitä jonkin verran, ja Humppa on kulkenut kehässä väliin minun, väliin muiden esittämänä. Alle 2-vuotiaana Humppa oli kerännyt kehistä 2 SERTiä ja yhden CACIBin, ja kesällä 2009 kävimme hakemassa viimeisen SERTin. Luonnetestin Humppa suoritti hyväksytysti lokakuussa 09, ja sen myötä lunasti FI MVA tittelin.
Jatkossa näyttelyissä käydään kun kohdalle sattuu, rodun erikoisnäyttely on käytävä, ja CACIBejä ehkä vielä haalitaan. Mikään ykkösharrastus tämä ei meille ole, vaikka toki komean pojan kanssa on hienoa kehässä juosta!